Le Havre – ihanaa arjen surrealismia

Aki Kaurismäki teki sen: iättömän, ajattoman, syleilevän mestariteoksen, Le Havren. Uppoutuminen elokuvan tunnelmaan Leppävaaran Sellon pienessä 28 hengen Rex-salissa, upottavissa ja kallistuvissa istuimissa, piti otteessaan lopputeksteihin saakka.

Elokuva on – aiheesta – saanut paljon kiitosta ja kunniaa suuren humaanisuuden, ystävyyden ja optimistisuuden kuvauksestaan, pienen ihmisen selviytymisestä niin kasvottoman virkakoneiston kuin tappavan taudin kurimuksesta.

Minua viehätti erityisesti elokuvan näennäisen epätodennäköiset, ristiriitaiset ja surrealistiset elementit.

Kapakan nuhraantuneet kanta-asiakkaat pohtivat kampasimpukoilla herkuttelua, asiantuntevasti. Jo lähes antiikkisten esineiden, asioiden ja tyylin seassa pilkahtaa kännykkä ja nykyaikaisesti aseistettu poliisijoukko. Afrikkalaisryhmä on viettänyt sinetöidyssä kontissa kolme viikkoa – ja ryhmän kaikki jäsenet ovat asiallisen reippaan oloisia, kun ovet avataan.

Ainakin joka toisessa kohtauksessa tupakoidaan, rähjäiseksi miellettävän sataman seudun kortteleissa. Samaan aikaan kaikki – ihmisten ulkoasu ja mieli, ympäristö, asunnot – on puhdasta ja siistiä.

Marcel Marxin (André Wilms) ja Arlettyn (Kati Outinen) pihapiiri ja koti on väritetty upeasti murretun sinisen sävyin. Sama lohduttava sininen tunnelma jatkuu sairaalassa, kun Arlettyn ystävät lukevat hänelle Franz Kafkan novellia Lapsia maantiellä: “… Kuinka hullut voisivat väsyä!”

Mitättömänä (mutta tarkoituksellisena?) sivuseikkana huomasin pienen leikkausvirheen: Idrissa (Blondin Miguel) seisoo rintaansa myöten sataman vedessä ja kysyy Marcelilta, onko hän jo Lontoossa. Seuraavassa otoksessa hän on parikymmentä senttiä syvemmällä (katso oheinen traileri kohdasta 1:00). Olisiko Ranskan rannikolla nopeasti nouseva vuorovesi tehnyt tepposet eri otosten välillä?

Elokuva on Suomen edustaja ensi kevään Oscar-gaalassa, parhaan vieraskielisen elokuvan sarjassa. Olisiko Kaurismäen vuoro voittaa? Sen soisin hänelle.

About these ads

About Olli Laasanen

Eyes and ears open. New and old. Jobs and hobbies. Pictures and music. Books and blogs. Entertaining and serious. Change and stability.
This entry was posted in Artsy and tagged , , , , , , , , , , , . Bookmark the permalink.

3 Responses to Le Havre – ihanaa arjen surrealismia

  1. Joku muukin arvostaa Aki Kaurismäen elokuvaa: Le Havre ehdolla Euroopan parhaaksi elokuvaksi. http://www.hs.fi/a1305548766080

  2. Sampo says:

    Todella tarkkoja ja hyviä huomioita. Nyt kun muistelen, niin itseäni pisti silmään se kuinka kaurismäkeläisesti kaikilla oli varaa tupakkaan, kahvikupposiin ja valkoviiniin vaikka selvästi raha oli tiukilla. Samoin itseäni ihastutti se, kuinka tyhjiä otokset olivat kaikista epärelevanteista henkilöistä (Jos kyseessä olisi Hollywood elokuva niin kadulla käyskentelisi vähintään 50 ekstraa luomassa tunnelmaa). Periaatteessa jokaisessa kuvassa esiintyi vain ne henkilöt jotka olivat kohtauksen kannalta oleellisia.

    Voisi kait olettaa että Kaurismäki tavallaan pyrkii rikkomaan realistisuutta tietoisesti. Pyrkii häivyttämään elokuvan ja elokuvakameran roolia pelkkänä todellisuuden tallennevälineenä. Tätähän monet alkuaikojen elokuvatekijät tekivät varhaisissa tuotoksissaan (esim. Fritz Lang) pyrkiessään stabiloimaan elokuvan taidearvoa.

    • Kiitos Sampo palautteesta. Todellakin, ‘ylimääräisten’ näyttelijöiden puuttuminen luo viehättävän avaruuden tunteen elokuvaan.

      (Muut elokuvista pitävät lukijani, kannattaa käydä tutustumassa Sampon leffablogiin (http://wp.me/qIrp), siellä on erinomaisia arviointeja ja pohdintoja.)

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s