Kotter, vielä kerran


Olen saanut jonkun verran suullista ja sähköpostipalautetta sarjasta, jossa tarkastelin Kotterin Leading Change -kirjan oppeja (osat 1, 2, 3, ja 4). Me suomalaiset lienemme vähän ujoja kirjoittamaan julkisesti mielipiteistämme (no, eipä tällä blogilla ole kuin muutama lukija, joten ei se kirjoittelu olisi kovin julkista ollutkaan), mutta olen erittäin iloinen, että saan tätä ‘epävirallisempaakin’ palautetta.

Saamissani viesteissä on kolme erilaista näkökulmaa (vähän mukailtuna):

  • “etäisiä asioita, en törmää niihin omassa arjessani”
  • “joo, tuntuu tosiaankin tutulta, pääsisinpä vielä vaikuttamaan”
  • “aika triviaalia ja tylsää, ei mitään uutta, ihmeellistä tai omaperäistä”

Kaikki hyviä ja arvokkaita näkemyksiä, ja jokainen täsmälleen oikea. Ne kuvastavat hyvin sitä, kuinka eri tavalla me kohtaamme muutoksia, kuinka suhtaudumme niihin, mitä ajattelemme niistä. Ne kertovat myös siitä, millainen tausta lukijalla on ja onko hän erityisesti työelämässä ollut mukana muutoshankkeissa. Rohkeahko päätelmäni on myös se, että palaute kuvastaa sen antajan henkilökohtaista, tunneperäistä suhdetta muutokseen.

Kuvasin muutoksia yritysten näkökulmasta. Uskon kuitenkin, että nämä näkemykset ja kokemukset ovat sovellettavissa myös yhteisöihin, järjestöihin, ystäväryhmiin, koteihin ja henkilökohtaisiin suhteisiin. Termejä pitää vähän soveltaa, mutta samat vaiheet me joudumme käymään läpi.

Kiitos palautteesta.

Human beings, by changing the inner attitudes of their minds, can change the outer aspects of their lives. (William James1842 – 1910)

About Olli Laasanen

Eyes and ears open. New and old. Jobs and hobbies. Pictures and music. Entertaining and serious. Change and stability. Nature and urban.
This entry was posted in Yhteiskunta and tagged , , . Bookmark the permalink.

2 Responses to Kotter, vielä kerran

  1. Sini Syväniemi says:

    Asiaa kirjoitit, joskin ehkä johtuen elämäntilanteestani, niin ei tunnu kovin tärkeältä. Kovin tuttua liittyen aikaisempaan elämääni ja työuraani. Elämäh’n on jatkuvaa muutosta, ollaan koko ajan jossain muutosvaiheessa joko perhessä, suvussa, parisuhteessa yms. Onko niin, että työelämässä ei haluta muutosta, koska muutos elämässä on jatkuvaa ja koko ajan läsnä ilman että sitä välttämättä tiedostaa. Työelämässä ilmenevä muutosvastarinta on tähän peilaten varsin luonnollista, koetaan että siihen voitaisiin vaikuttaa, toisin kuin muihin elämän jatkuviin muutosvaiheisiin.
    Toisaalta nykyään puhutaan paljon niin alais- kuin esimiestaidoista, joita molempia pitäisi olla niin alaisilla kun esimiehilläkin – kuinka paljon näissä taidoissa on muutoksiin valmentavia elementtejä….tiedä häntä.
    Pieni ratas isossa koneistossa inhimillisestä näkökulmasta katsoen aiheuttaa mahdollisesti myös sen, että organisaatio, sen dynamiikka ja muutosprosessit eivät enää jossain vaiheessa tunnu tärkeiltä…tärkeää on vain puutarhan hoito tai purjehdus…jos nekään🙂.

    • Voidaanko siviilin ja työelämän muutoksia lopulta irrottaa toisistaan? Usein tuntuu, että ne ovat tiukemmin naimisissa keskenään kuin Irlannin katoliset.

      Siinä olen todellakin samaa mieltä, että oma vaikutusmahdollisuus tuntuu monesti mitättömältä suuren koneiston pyörteissä. Olisiko meillä silloin sitkeyttä muistaa, että ei niitä muutoksia lopulta tee kukaan muukaan kuin jokainen meistä yksilöinä, mutta yhdessä.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s