10 vuotta sitten: Tukholmassa


Olen luvannut itselleni laatia kerran kuukaudessa valokuvablogin, jossa kerrotaan jotakin kymmenen vuoden takaa.

Tammikuun 2002 kuvasato oli niukka ja haasteellinen: ei mitään tuntemattoman blogin seuraajan kannalta kovin mielenkiintoista. Mutta yritän nyt kuitenkin pitää lupaukseni.

Oheinen kuva on otettu Tukholmassa tammikuun 2002 alkupuolella. Mitä siitä voisi kertoa? Aikataulusta seinällä voi päätellä, että kuva on otettu Tukholman keskusrautatieasemalla. Paikallisliikenne toimi hyvin, vaikka lunta tuona tammikuuna oli aivan reippaasti.

Vaalea salkku nuoren miehen vieressä sisälsi äänentoistolaitteen, joka kuului Tomatis-yhtiölle. En rohkene suositella asioimista sen kanssa.

H&M:n muovipussi kertoo yhdestä ruotsalaisesta menestystarinasta. Tuo jo 1947 perustettu yritys uskaltautui Suomeen kuitenkin vasta 1997, mutta on vallannut sen jälkeen ison siivun Suomen vaatemarkkinoista.

Ehkä mielenkiintoisin asia kuvassa ovat saappaat. Vuonna 2002 ne olivat palvelleet jo monia vuosia. Silloin ei voinut kuvitellakaan, että ne olisivat vielä yli kymmenen vuoden kuluttua – tänään – päivittäisessä käytössä. Vain kantalappuja on pitänyt uusia pariin otteeseen. Nyt näiden kenkien kuluttaja on todennut, että on tullut aika hankkia uudet kengät, mutta mistä löytyy yhtä tyylikkäät, mukavat ja kestävät bootsit?

Sitä Helsingin Korkeavuorenkadulla ollutta pientä butiikkia, josta kuvan aussisaappaat ostettiin, ei enää ole.

About Olli Laasanen

Eyes and ears open. New and old. Jobs and hobbies. Pictures and music. Entertaining and serious. Change and stability. Nature and urban.
This entry was posted in Country, Photo, Valokuvaus and tagged , , , , , , , , . Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s