Triplavoitto – Onnittelut Pepe Willberg!


Eilen järjestetty Emma-gaala 2015 oli Pepe Willbergin juhlaa. Hänet valittiin vuoden miessolistiksi. Hän voitti vuoden rock-albumikategorian ja oli myös kriitikoiden suosikki albumillaan Pepe & Saimaa.

Pepe Willberg Back to the 60's -risteilyllä maaliskuussa 2006.

Pepe Willberg Back to the 60’s -risteilyllä maaliskuussa 2006.

Vaikka en olekaan iskelmän ja Suomi-popin suurkuluttaja, Pepe on kuulunut aina tämän genren esittäjistä suosikkeihini. Miksi?

Yksi selittävä asia Pepen oman karisman lisäksi löytyy hänen taustavoimistaan. Hänen ensimmäisellä omalla levyllään Sinulle (1976) taustat soitti Markku Johanssonin orkesteri. Toisella levyllä Päivä tuskin päättyis kauniimmin (1979) on mukana kunnioitettava määrä sen ajan parhaita jazzmuusikoita. Jo aiemmin 1970-luvun alkupuolella Pepe & Paradise oli tehnyt vahvan kevyen iskelmän rajoja testaavan vaikutuksen, keikkoja oli mm. Pori Jazzissa 1974.

Jazzilliset elementit, huolelliset sovitukset ja taustat, puhuttelevat sanoitukset, vakuuttavat muusikkokumppanit. Tässä riittävästi mausteita kestävälle suosiolle.

Yleisö on puolihurmiossa Pepe Willbergin Back to the 60's -risteilyllä maaliskuussa 2006.

Back to the 60’s -yleisö on puolihurmiossa Pepe Willbergin keikalla maaliskuussa 2006.

About Olli Laasanen

Eyes and ears open. New and old. Jobs and hobbies. Pictures and music. Entertaining and serious. Change and stability. Nature and urban.
This entry was posted in Artsy, Music, Valokuvaus and tagged , , , , , . Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s